sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Sukkia sukkia sukkia sukkia.. Ja pipo

Pitkä aika onkin ehtinyt kulua viime päivityksestä. Onneksi täällä on tehty kaikenlaisia neuletöitä heti kun kunto antoi myöten. Myyntisukkia on tullut mietittyä ja onhan niitä jonkin verran aloitettukin. Lisäksi aloitin Fiina-neuleesta ostamistani Regian langoista aika villin väriset sukat, toe-uppina:


Hieman on liian värikäs mun makuun, mutta kyllähän nuo Conversejen sisällä menee. Ja testasin pitkästä aikaa tuota tapaa tehdä sukkia. Innostuin!

Samassa innostuksen puuskassa aloitin myyntiin menevät sukat Menitalta hankkimistani langoista (piti vain käväistä maanantaina, mutta kyllähän siinä aikaa sitten vierähti ja rahaa meni).


Toivon että näistä tulee  tarpeeksi hienot sukat, jotta oikeasti kehtaisin niitä myydä (ja joku ostaa). Kässämessujen pöytähinta on nimittäin melko hilloinen: 220e. Paha pistää tuollaista summaa menemään, jos ei saada mitään myytyä.


Kolmantena vilautan vielä ylhäältä alas-pipoa, joka on myös kokeilu. En pitänyt tuosta langasta tehdystä, lähes valmiista laukusta. Eräänä päivänä sitten purin koko työn ja lahjoitin puolet langoista kälylle. Lopuilla päätin tehdä pipon. Lankana Novitan Luxus Cotton.

Inhoan muuten itse juuri tällaisia, hengettömiä kuvia neuleblogeissa. Pyydän anteeksi että otin nämä yöllä, mutta muuten tämäkin postaus olisi jäänyt ties minne. Samalla sain otettua itseäni niskasta kiinni ja pääsin vihdoin Flickrin makuun. Nam! Eli eiköhän tämä tästä vielä helpotu, siis blogin päivitys. En omista omaa kameraa, joten lainaan aina mieheltäni. Hän ei kovinkaan ilolla järkkäriään lainaile, olen sen jo kerran vahingossa rikkonut (ei kannata laittaa järkkäriä ihan vaan sellaisenaan reppuun ja heitellä sitä ympäriinsä muutamaa päivää, osia saattaa irrota! Tyhmä minä.).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti