keskiviikko 27. lokakuuta 2010

Vuorokauden lomaretki

Sain pidettyä pikaloman. Tiistai-iltana lähdettiin käymään muutaman ystävän kanssa manner-Euroopan puolella, Tallinnassa. Tänä aamuna heräsimme kuudelta ja laivasta poistuimme seitsemältä. Keli oli mitä mahtavin kaupunkiin tutustumisen kannalta! Läksimme siis vanhan kaupungin kautta kävelemään ympäriinsä missiona löytää auki oleva kahvila. Yksi löytyikin puoli yhdeksältä, välissä ehdimme kätdä Harjulla ihailemassa auringonnousua. Kaunis on kaupunki ja oli ihana huomata kuinka hiljaista usein niin ruuhkaisessa turistirysässä voi olla.

 Kuu paistoi kirkkaana ja vanha kaupunki oli suorastaan aavemainen. Harmi että kamera ei tallentanut tunnelmaa niin hienoksi kuin toivoin.

 Pyha Vaimu eli Pyhän Hengen kirkko. Ihana sininen taivas. Kuvastakin tuli ihan kelvollinen.

 Joimme melko vahvaa kahvia kirkon vieressä olevassa kahvilassa. Namnam. Tunnelmakin oli mitä mainioin, kellarikahvilat ovat pop! Ja kahvila oli lähes tyhjä, yllättäen keskiviikkoaamuna. Toisin kuin muut neulojat, emme käyneet Karnaluksissa tai missään muussakaan lankakaupassa koko matkan aikana. Ihme.

Tällainen kulki kassini pohjalla koko matkan ja pääsi aina välillä pöydälle ja etenemäänkin asti. Ohje on siis Jared Floodin Terra. Ihana. Lankana Rowanin Felted Tweed. Nam. Miksi kaikki Jaredit ja heidän tekemisensä ovat niin ihania?


Puikoilla on myös sukkia ja muuta säätöä. Kunhan ehtisi tehdä kaikkea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti