sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Vihreänä kateudesta

Isoveljeni pyysi että tekisin hänelle mahdollisimman vihreät hanskat. Villalankojen syksyn trendivärit eivät onnistuneet säväyttämään, joten turvauduin akryyliin. Yllätyin kuitenkin positiivisesti, kyseinen akryyli ei ollut aivan kamalaa neulottavaa.
Lankana Marks & Kattens Carolina, lankaa hieman yli kerän. Puikot neloset. Tuli suhteellisen hienot vaikka itse sanonkin. Akryylihanskoiksi ihan mallikkaat. Langan väri toistuu huonosti, tosi asiassa väri on kirkkaampi ja akryylimpi :)

Muistatteko muuten kun tein kesällä ne yhdet toiset vihreät hanskat? Niiden ohje on nyt löydettävissä täältä:
Muutenkin kiva kirja, suosittelen! Näemmä Ullakin on arvostellut teoksen. Ja kyllä, neuletiheys puuttuu ohjeesta, aika loppui kesken :P Kirjaa voipi tilata esimerkiksi täältä. Ja juu, ihan on ensimmäinen kirjoitettu ohje, jota ei kukaan ehtinyt tarkistaa. Jos siis löydät virheen, ilmoittele niin kurkataan läpi. Aika perushanskat jokaiselle joka on joskus pitänyt puikkoja kädessään ja muotoillut niillä jotain onnistuneesti. Ohjeen tarkoituksena olikin innostaa, ei kahlita.

Huomenna aion panostaa siivoamiseen ja ehkä valokuvaukseen ulkosalla. Haluaisin näyttää teille muutaman aloitetun ja ainakin yhden valmiin työn. Tämä kuukausi on ollut aivottomien neuleiden kuukausi.

torstai 20. lokakuuta 2011

Paketti saapunut!

Tänään odotti jälleen paketti kotona. Katsokaapa!
Sain neljä kerää Jannea, ihanissa väreissä! Kamera huijaa, nuo tummat ovat sellaista suklaan ruskeaa. Kortin päällä on nappeja ja lankojen päällä helmiä. Lisäksi takana pilkottaa karkkipussi, joka on päässyt jo tätä kirjoittaessa parempiin suihin. Kiitos SNY, hyvin oli apuri valinnut värin! Tykkään kovin!

maanantai 10. lokakuuta 2011

Uusia ja vanhoja töitä

Sain valmiiksi ensimmäisen vauvapaitani. Ei, ei meille ole tulossa perheenlisäystä eikä paidalle ole muutakaan käyttäjää tiedossa, päätin vain kokeilla josko osaisin tehdä paidan. Osasin.
Ohjehan on Suvi Simolan tekemä Raitaritarin raita-asu, joka vakuutti paidanteon helppoudella. Olisin saanut tämänkin paljon aiemmin valmiiksi, jos olisin viitsinyt neuloa hihat. Jouduin lähinnä arvioimaan pituuksia, sillä en osaa tehdä vaatteita pienille ihmisille. Näyttääkö tuo siltä että se vastaa minkäänlaisen lapsen todellista kokoa? Lankana kokeilin alesta löytämääni Novitan Miamia, joka yllätti hyvällä tavalla. Jonkinasteista laatuahan tuo on, vaikkakin akryylia. Puikkoina taisi toimia 3,5 pyöröt. Magic loopilla taasen toimin.

Tänään oli rentouttava päivä. Kaivoin siis hieman epämääräisten töiden laatikoita ja mietin mihin hommaan tarttua.
Ensimmäiset x-tuntia neuloin tätä. Olen hieman yli puolivälin ja aion selvitä tämän tekemisestä ennen kuin parveke valmistuu. Tosin sen kanssa tuskin on hätää, kävimme kurkkimassa  työmaata, eikä meillä ole edes kunnon lattiaa vielä. Tuskinpa valmistuu parveke siis lokakuun lopuksi elleivät pistä kunnolla vauhtia. Todennäköisesti huivi on valmis ensin.

Kyllästyin huivin aivottomuuteen ja kaivoin lisää keskeneräisyyksiä. Kummipoikahan on jo kohta kahden, joten hänelle tarkoitettu peitto on hieman myöhässä. Ei hätää, ajattelin silti tehdä tämän kasan loppuun. Olen viisaudessani kasannut langat ja  palaset yhteen paikkaan, hyvä minä! Viimeksi langat nimittäin olivat kadoksissa ja projekti hautautui vuodeksi. Enköhän tämänkin kohta valmiiksi saa, palasia on tekemättä ehkä kymmenisen kappaletta.


Sitten vielä loppukevennys: Vein yhden uusista huiveistani viikonloppukävelylle Ikeaan. Huivi tykkäsi. Ja minä myös.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Virkattu huivi

Lupasin pari päivää sitten kuvia tästä nopeasta välityöstä. Valitettavasti valaistusolot eivät olleet sen kummemmat anoppilassa kuin meillä, vaikka niin toivoinkin. Tässä silti jonkinsortin kuva virkkaamastani lämmikkeestä.
Anoppilassa on kivat korkkilattiat, jotka tuntuvat mukavilta jalkojen alla. Lattialla makaa myös virkattu huivi, Dropsin Karismasta kaksinkertaisena väännetty. Lankaa kului 200g ja koukkukokona toimi 6,5. Pehmeä, toimiva ja taatusti lämmin. Tuon saa kietaistua kivasti kahdesti kaulan ympäri, eikä jää kovasti ylimääräistä roikkumaan. Tykkään.

Oikea langan väri on valkoinen, ei mikään tuommoinen keltasävyinen valkea. Koittakaas kestää, kyllä täällä taas kohta saadaan oikeaakin valaistusta aikaiseksi.

maanantai 3. lokakuuta 2011

KYH-voitto

Voitin KYHssa palkinnon Lailalai Yarnzilta. Tänään postisetä soitti ovikelloa ja antoi mieheni käteen postipaketin. Minä tietenkin ryntäsin heti paketille ja ilmoitin että "mulle se on kumminkin". Ja olihan se.
Harmittaa edelleen ihan hirmusti että kuvausolosuhteet ovat ihan syvältä. Odotan kuin kuuta nousevaa tuon rempan valmistumista että pääsen taas parempaan valoon kuvaamaan. Kuvasta huolimatta langat ovat aivan iiiihanat! Ihan mahtava väriduo! Nyt kun vielä löydän oikean ohjeen näille ihanille. Värinä siis Fantasia Super Hero. Kiitos langasta Laika!

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Lämmikettä syksyyn

Sain aikaiseksi ommella sauman tästä jo kuukausia valmiista huivista. Kitchener stitch on liian vaikea ymmärtää keskellä yötä ja oikean käden kautta ymmärrettynä tällaisella blondille vasurille vielä kaksi viikkoa sitten. Tänään päätin että jos en osaa, saa tulla sellainen sauma kuin tulee. Kappas, saumasta tuli ihan passeli. Hyvä minä!

Ohjeena maksullinen Mohair Bias Loop (ravlink), joka oli kovin ylihintainen verrattuna itse ohjeeseen. Lankana kesän alennusmyynneistä koriin eksynyt Novitan Rose Mohair. Lanka on karheaa neuloa, mutta lopputulos on ihan mukava. Tosin luulen että se johtuu enemmänkin ohjeesta kuin langasta. Väittäisin että pehmeämmällä langalla tuo olisi ihanampi. Käyttöön se kuitenkin menee.

Tein pikaisena virkkaustyönä myös toisen tuubihuivin, mutta siitä kuvia myöhemmin. Viime postauksessa mainitsemani bolerohan ei valmistunut annetussa ajassa, joten näette sen todistusaineiston vasta myöhemmin. Boleron puuttuminen ei kuitenkaan häitä haitannut, vaan siellä juhlittiin iloisissa tunnelmissa kahden rakastuneen suhteen virallistamista. Loppuillasta vaihdoin korkokengät villasukkiin ja huomasin vasta kotona yömyöhäsellä ettei lanka ollut kaikkein paras vaihtoehto kulutusta kestäviin sukkiin. Kauniit ne ovat, mutta ensi kerralla muistan tämän. Flogging Mollyn tahtiin pomppiminen puisella lattialla sai pohjat näyttämään siltä että sukkia on käytetty jo monia vuosia. Noh, ainakaan ei harmita jos käytän niitä tästä lähin töissä puputossujen sisällä..