lauantai 18. helmikuuta 2012

Shrug

En tiedä mikä tuotos on suomeksi nimeltään, ehkä bolero? Tai ehkä hihatin? Noh, sellaisen kuitenkin tein keuhkokuumeesta johtuneella sairaslomallani tällä viikolla. Ensimmäiseen neljään päivään en saanut tehtyä mitään, makasin vain reporankana ja häilyin unen ja valveen rajamailla. Seuraavina päivinä sain neulottua muutaman rivin ja katsottua telkkaria. Muotoutuminen kesti hetken, mutta vaate tulee todelliseen tarpeeseen. Olen usein valittanut kylmyyttä istuessani koneen äärellä firmalla, mutta tuskin kylmyys enää iskee!
Lankana jo kerran käytetyt Raggit kaksinkertaisena, puikot 5,5. Pientä kuvioyritystä tein selkään ettei aika käy tylsäksi.
Hihatkin tein ettei palella. Ehkä hintsan verran liian lyhyet, mutta toimivat. Tein yhden pitkän kappaleen ja ompelin pitkät reunat yhteen. Todella perushomma. Selkäosioon virkkasin pienen reunuksen että pysyisi siistimmin päällä eikä rullautuisi lähes kuvan osoittamalla tavalla. Huoh.

On muuten haastavaa ottaa kuvia itsestään. Toivottavasti seuraavallakin parvekkeellamme on jonkinsortin koukku, johon kameran voi laittaa roikkumaan. Tai sitten lainaan ikuisuuslainaan miehen gorillapodia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti