sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Tunnelmaa ja värejä

Blogi on ollut hiljaa. Se on harmillista. Yritän tsempata näin keväällä.

Vietin Earth Houria eilen yksin, kynttilöiden loisteessa. Mies lähti äkkiseltään reissuun työkavereiden kanssa, joten kämppä jäi minun hoiviini. Olen viettänyt viime vuorokaudet Nälkäpeli-trilogian kanssa, eikä valojen sammuttaminen estänyt lukemasta viimeistä kirjaa loppuun. Taisin jopa pitää sarjasta, yllätyin iloisesti.

Tänään värjäsin. Hain pastellin sävyä, mutta eihän siitä mitään pastellia tullut. Katsokaa vaikka.
Innostun aina liikaa ja tulos on jotain erilaista kuin olin toivonut. Noh, kyllä nuo silti ovat ihan mukavia. Ajatuksena oli värjätä vain nuo edessä olevat langat, mutta avasin vahingossa Koolaidista myös sinisen pussin. Näin ollen vetäisin harmaan Raggin mukaan. Kivampi se on sinisenä kuin harmaana.

Still light on jo taskujen puolivälissä, kämmekkäätkin jo melkein valmiit. Kyllä tässä taas tulee jotain kivaa näytettävää.

1 kommentti:

  1. Täälläkin vietettiin Earth Houria. Lähitalot eivät tosin näyttäneet juurikaan osallistuvan mukaan. T: kerrostalokyttääjä :D

    PS. Löydät blogistani tunnustuksen http://neulomisasioita.blogspot.com/2012/04/kiitokset-hansulle-ihanasta-ja-mun.html

    VastaaPoista