lauantai 23. kesäkuuta 2012

Hermionen arkisukat

Olin unohtanut, että otin kuvia kotiintulomatkallakin!
Tässä viimeinen Jyväskylän tuliainen, muotoutumassa sukaksi. Sain miehen houkuteltua mukaan lankakauppaan sillä verukkeella että teen hänelle uudet villasukat. Vanhat kun alkavat olla jo kuluneet, vaikka viime vuonna ne tein. Mies valkkasi tämän langan, Madeline Toshin Merino Lightin.

Neljästi jouduin sukan aloittamaan ennen kuin löysin sopivan tiheyden ja koon (mikä mallitilkku? Onko se jotain syötävää?). Annoin myös miehen valita oman sukkaohjeensa. Hän valkkasi pieneltä Androidini ruudulta Hermione's Everyday Socksit, vaikka kuinka yritin häntä puhua ympäri ("Siis sä haluat naisten sukat? Ootko nyt varma? Niin siis näetkö sä tän kuvion? Noihan on kaikki naisten jalkoja!"). Mies ei vaihtanut kantaansa, joten siinähän sitten neulotaan. Tosin nyt kun ensimmäinen sukka on lähes varpaissa, täytyy myöntää että kuvio ja lanka ovat kauniisti toisiinsa sopivia, eikä kuviokaan näytä yhtään naiselliselta. Pointsit siis miehelle.

En tietenkään ole jaksanut seurata ohjeita, joten sovellus näistäkin tulee. Ei haittaa, hyvin menee ja lankaa on unelma neuloa. Vaihdoin puikot KnitProiksi, unelmien projekti kaikenkaikkiaan!

Huomenna jatkuu projekti Fillarintuunaus. Mokoma pitäisi saada kasaan juhannuksen aikana tai joudun kävelemään töihin. En jaksa ostaa bussilippua vaivaisen kahden viikon takia tässä kuussa. Muutenhan vietän aikani leireillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti