sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Ihkulankaiset joululahjasukat

Ystäväni näytti olevan piristyksen tarpeessa kaikenlaisten muutoksien takia, joten neuloin hänelle piristävät joululahjasukat.

Kuvat on otettu hienossa uudessa valoteltassa, jonka sain mieheltäni melkein joululahjaksi. Olen kärvistellyt huonojen kuvien ja valottomuuden kanssa jo vuosia, enkä liiemmin pidä kuvaamisesta talvella, sillä olen aina töissä valoisimpaan aikaan. Siksi blogin päivittäminenkin on tuntunut äärimmäisen haastavalta viime aikoina. Valoteltta kuitenkin helpottaa elämää siinä määrin että pääsen kuvaamaan juuri siihen aikaan kun itseä huvittaa. Teltta ei ole ehkä se kaikkein hienoin, mutta toimii ja se riittää minulle.

Mutta takaisin sukkiin. Ne nimittäin ovat jälleen lankoja joita on käytetty ensisijaisesti muihin projekteihin. Näitähän on näkynyt blogissa pitkin kevättä ja syksyä, siis projekteja noista langoista että jämisprokkiksia.. Puikot olivat 2,5 ja silmukkamäärä 14/puikko. Minusta noista tuli ihanat, vaikka kuvassa näkyykin jostain syystä esille jäänyt pohjasauma. Näitä oli myös mukava neuloa, kun kaikki langat olivat superihania käsissä. En taida enää tuhlata huonoon lankaan ollenkaan. Niin mukavaa on tehdä pehmeästä ja hyvälaatuisesta langasta.

Eri puolilla asuntoa odottaa noin kymmenen puikoilla olevaa työtä. Voi kun ne saisi kaikki valmiiksi jouluksi. Katsotaan. Pitäisi ehkä kuvata myös ne Tampereen messuilta ostamani kilo lankaa.. Eli ei käy aika pitkäksi tässä kuussa. Hyvä niin.

4 kommenttia: