torstai 13. joulukuuta 2012

Keskeneräisiä

En ole ehtinyt tehdä oikeastaan mitään valmiiksi, joten näytän muutaman keskeneräisen. Ehkä saan niistä intoa tehdä kaiken valmiiksi ennen joulua.

Tässä on valmistumassa polvisukat tärkeälle ystävälle. Olen jo kahdesti purkanut sukat harmissani, en saa kavennuksia millään oikeisiin kohtiin! Hermohan tässä menee. Onneksi lanka on ihanaa ja puikot liukuvat.

Opossumilankaiset kämmekkäät itselle. Näyttävät hassuilta kuvassa, mutta oikeasti omaan käteen sopivat. Kuvio yrittää imitoida sydämiä, huonolla menestyksellä. Näissä onkin ehkä ideana olla enemmänkin ajatuksen tasolla hyvät, ja tietty oikeasti lämpimät. Lanka on taivaallista, Kia Ora Kauria ohuempana versiona, jonka olen ostanut joskus viime vuonna Vihreästä vyyhdistä. Opossumilanka on kyllä melko eksoottista, mutta suosittelen tämän käytön perusteella. Myös anoppi piti viime jouluna saamastaan kerästä kovin.

Puikoilla on myös kolmet sukat, kahdet lapaset ja muutama huivi. Ja miljoona ajatusta kaikesta. Mutta ehkä näitä kaikkia näytän sitten kun olen niiden kanssa valmiimpi. Siihen asti odotuksen iloa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti