torstai 20. kesäkuuta 2013

KYH #4, #5 ja #6

Ensin ajattelin että hulluttelen pelkästään sukkasarjassa ja saan valmiiksi kesän aikana 22 paria varpaanlämmittimiä. Sitten totesin aloittavani Kesäyön hullutuksen riparilta. Siinä meni sitten se idea. Ensin olin pettynyt, mutta toisaalta sain tehtyä kauan mietityttäneitä juttuja, kuten nämä ihanat pöllöt (ravlink). Saanko esitellä: Bertil, Arvid ja Mr SaxoBeak. Kaksi ensimmäistä lähtivät Hyvän mielen haasteen mukana, kolmas jäi kotiin mieheni seuraksi. Mies nimittäin näki kun Bertil ja Arvid (yllä) kuoriutuivat ja halusi itselleen samanlaisen. Kuten näkyy, ihan samanlaista ei toista kuitenkaan ole, mutta mies sai valita itse pöllön väri ja nimen. Molemmat vaikuttavat tyytyväisiltä näihin valintoihin.

Lankoina käytin kahteen ensimmäiseen ihkulankojen jämiä, kolmanteen livahti Nallea. Puikot ovat ehkä kakkoset, paha mennä sanomaan kun en tiedä noista kaikkein ohuimmista puikoista. Nämä olivat sen verran suloisia, että päätin tehdä itsellenikin yhden. Se on KYH #17. Mutta siitä myöhemmin lisää. Nyt yritän saada vielä loput aloitukset tehtyä ennen kuin tämä flunssa kaataa taas sängyn pohjalle.

2 kommenttia:

  1. Bertil on perillä, ollut jo hetken, ja lähettää terveisiä luojalleen :) http://groomeri.blogspot.fi/2013/06/hyva-mieli-vastaanotettu.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kun ihana kuva oli blogissa! Bertil näyttää tyytyväiseltä!

      Poista