torstai 4. heinäkuuta 2013

KYH #7, ihkuraitasukat

Ihanaa kun ihanimmat langat voi käyttää ihan loppuun asti. Näissäkin sukissa on vain kerän loppuja. Ihania sellaisia.

Puikkoina oli kolmoset, lankoina vähän kaikkea jännää. Samalla nämä ovat myös muistojen sukat, kaikista langoista olen tehnyt myös jotain muuta.

Vihreä on ehkä tässä iltahämärissä menettänyt väriään kuvissa, mutta silti sukat ovat aika ihanat. Livenä vielä kivemmat! Lila loppui kerrosta ennen kesken toisen sukan kohdalla, joten kompensoin hieman tuolla punaisemmalla. Nämä sukat ovat niin pehmeät jaloissa, että näistä taitaa tulla lohtusukat. Sellaiset jotka laitetaan päälle kun on harmitus tai itku tai paha olo. Nämä helpottavat varmasi huonoa päivää.

Ja ei kun seuraavien neuleiden kimppuun! Vielä on meinaan aika monta jäljellä.

7 kommenttia: