lauantai 31. toukokuuta 2014

Out of Gas

Kesän nurkilla minuunkin on iskenyt huivitus. Huiveja on jo kaapit täynnä, mutta silti niitä on niin mukava neuloa.

Kaivelin ehtymätöntä lankavarastoani ja törmäsin alpakkalankavuoreen. Noh, vuorellehan on kiivettävä ja etsinkin lankaan soveltuvia ohjeita. Out of Gas (ravlink) näytti kovin yksinkertaiselta ja stressittömältä neulomiselta, joten pistin Netflixin rullaamaan ja loin silmukat.

Tajusin tällä viikolla että olisi ihan hyvä lahjoa uutta ylioppilasta jollakin. Jotenkin huivin antaminen tuntui varteenotettavalta vaihtoehdolta, joten kiihdytin neulomisen tahtia. Perjantaina sainkin huivin blokkautumaan.
Kokoa ei aggressiivisen venyttelyn jälkeen tullut kovin paljoa, mutta toisaalta tuore ylioppilas on minua huomattavasti normaalimman kokoisempi. Hänen hartioilleen tämä luultavasti sujahtaa oikein mukavasti ja peittävästi.

Lankana käytin Dropsin Alpacaa, joka on tuttua jo monesta eri projektista. Nämä langat oli alunperin tarkoitus käyttää ihan muuhun, mutta sen neuleen tarina katkesi tämän huivin myötä. Puikkokokona toimi 3,5 ja se sai aikaan sopivan neuletiheyden.Itse malli oli helppo ja vaivaton neuloa, joten huivin tekeminen oli kaiken kaikkiaan ihan mukava projekti.




4 kommenttia:

  1. Kaunis huivi! Mulla olisi nyt inspis aloittaa joku huivi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei muuta kuin aloittamaan. Ihania malleja on netti tulvillaan. Mullakin on jonossa vaikka mitä ihanuuksia vielä!

      Poista