lauantai 14. toukokuuta 2011

Välineurheilua

Ajattelin että olisin paljon kiinnostuneempi siivoamaan kotia jos meillä olisi kivoja tiskirättejä enemmänkin.
Tein siis Ballband dishclothin. Lankana käytin jo kerran käytettyjä lankoja, jotka jostakin syystä eivät enää palvelleet hyvin siinä tehtävässä johon ne oli alunperin muotoiltu. Vihreä on Novitan jotakin merseroitua puuvillaa, joka auringonpolttamana vietti muutaman kesän parvekkeella pöytäliinana. Nyt se oli sopivan imukykyistä ja kovaa tiskirättiin. Valkoinen on taas Safrania, joka alkuun muotoutui kaulaliinakkeeksi. Hyvin näyttää toimivan uudenlaisessa ympäristössä.

Ainoa ongelma oli se, että vihreä lanka narisi. Ihan tosissaan narisi ja narskui puikoilla. Olisi pitänyt varmaan vaihtaa puikot metallisiksi mutta kun en jaksanut. Taistelin kuitenkin ja sain valmiiksi kokonaisen tiskirätin. En pidä ohjeesta, mutta lopputulos on makoisa.

Toisen tiskirätin tein tänään varastoon, sillä ystäväni on muuttamassa yhteen muuttuakseen avovaimoksi. Molemmat ovat sen verran scifikavereita, että päätin onnitella heitä nörttien siivouspaketilla.

Ensimmäisenä pakettiin siis pääsee Tardis. Lankana Schachenmayr nomotan Cotton Eco, joka tuntui oikein mukavalta neulottavalta. Ostin Neuletikin alesta muutamankin erivärisen kerän. Koko kaupassakäyntireissu oli sinänsä erikoinen, sillä sain kerrankin tuolla hyvää palvelua! Ok, pitihän odotella kun oli ruuhkaa, mutta myyjä ihan oikeasti yritti keskustella ja toivotti päivänjatkojakin. Hassua. Mutta erittäin hienoa. Menitankin palvelu oli viimeksi Soukassa aivan ykkösluokkaa, kertoivat saavansa kesäksi viimeistään lisää käsinvärjättyjä lankoja. Olen innoissani.

2 kommenttia:

  1. Apuuuva!!! Syntymäpäiväsi pääsi menemään ohi. Jotenkin olin siinä uskossa että se olisi alkuviikolla, kunnes tulin tarkistaneeksi. Onnittelut jälkikäteen ja sorry :(. Lahja saapuu siis jälkikäteen ;)

    By the way, ei minun siivousintoni ainakaan ole mihinkään muuttunut, vaikka olenkin kokeillut samantapaista välineurheilua. Toivottavasti sinuun tepsii tuo kikka...?! T. SNY

    VastaaPoista
  2. Heipsan! Eipä haittaa, en ollut varautunut vastaanottamaan lahjoja, niitä kun niin harvoin saan muutenkin :) Kiitos onnitteluista!

    Eipä näyttänyt välineurheilu auttavan, jostain muualta se motivaatio on vaan revittävä. Ehkä jostain pakosta?

    VastaaPoista