lauantai 20. elokuuta 2011

Tuunausta

Polkupyöräni on kokenut paljon muutoksia viime aikoina. Ensin se purettiin osiin, puhdistettiin ja siihen vaihdettiin uudet kumit alle. Runko sai värikseen mustan sen kamalan punaisen glitterin tilalle, ja tänään isoveljeni alkoi taiteilla mestariteosta runkoon.
Eikö olekin hieno? Ja tämä on vasta alkua! Pyörästä tulee kaikkein kaunein kaupunkipyörä tällä puolen maailmaa! Kun saan tuunatun korinkin kasaan, ajelen pakkasiin asti iloisena omasta, käytännöllisestä taideteoksestani. Niin, ja pitäisihän se pyörä tietty kasata takaisin kokoon, ja jarrupalat vaihtaa.. Mutta ajan silti ennen pakkasia. Piste.

Pari päivää sitten kävi muuten mahtava yhteensattuma: Bussissa neuloi toinenkin neuloja! En ensin tajunnut asiaa, mutta Ruoholahden kohdalla tajusin kurkkia ympärillleni ja parin penkin päässä nuori nainen neuloi palmikkoja. Pieni hetki teki minut hyvin iloiseksi, sillä en ole kovin usein nähnyt muita neulojia busseissa. Junissa joskus, bussissa kerran aiemmin. Kiva yhteensattuma kaikenkaikkiaan.

2 kommenttia:

  1. Hei, ehkä olet nähnyt minut? Ainakin tunnustaudun bussineulojaksi ja menen päivittäin Ruoholahden metroaseman ohi ja mukana aina puikot tai koukku ja lankakerä:)

    VastaaPoista
  2. Ehkä se olit sinä? Seutulinjalla kuljin, en kyllä enää muista bussin numeroa. Hitsi, olisi pitänyt vaan kysäistä enemmän tietoja neulojasta ja neuleesta :)

    VastaaPoista