keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Hymyilyttävä palkka

Minä olen taas aloittanut kitaraopettajamaiset elkeet. Niin. En tahallani, vaan pyynnöstä. Olen jo muutaman tunninkin pitänyt, ja ehkä ihan tyytyväistä porukkaa on niillä ollut.

Olen kuitenkin päättänyt, etten halua rahallista palkkiota tunneista. En jaksa säätää niiden kanssa, ja harmaa talouskaan ei houkuta, joten päädyimme erään oppilaamme kanssa vaihdantatalouteen. Tänään mukanani kotiutui ensimmäinen vaihdannan tulos. Minä siis olen opettanut viisi sointua ja muutaman biisiin, tämän olen saanut vaihdossa:
Se on projektipussukka, hieno sellainen. Oppilaani väitti sitä noin sukkaprojektin kokoiseksi..

..siellä se jo suu ammollaan odottaa..

.. mutta minäpä syötin sille kaulahuivin! Ihan kivasti meni sisään ja pussukka myhäilee tyytyväisenä. Kuten uusi omistajansakin. Kiitos.

Tämän onnellisen tarinan alkuna oli oppilaani ja minun yhteinen kiinnostus neuleisiin, ja Baktus-huivini eräänä alkusyksyn päivänä. Sattumalta tajusimme molemmat olevamme erään suomalaisen ravelryryhmän jäseniä, ja siitä se sitten lähtikin. Ihan huippua!

Neulontarintamalla asiat etenevät hitaahkosti. Aloitin kuitenkin erään toisen projektin, liittyen itsenäisyyspäivään. Ei, en mene sinne Tarjan luo, mutta toiseen juhlaan kumminkin. En löydä tähän hätään kuitenkaan mitään tarpeeksi hienoa ja kaunista, joten vetäisen päälle pikkumustan ja yritän auttaa tilannetta asusteilla.
Kyse on työpaikkani järjestämistä, arvokkaista ja pitkät perinteet omaavista juhlista, jonne saapuu parisensataa vierasta. Aion säväyttää tällä kirjalaukullani, joka lienee osalle vieraista tutuhko..
Noh, pitäähän sitä vähän edustaa.. Musiikki kun kuuluu myös työnkuvaan kaiken muun ohella. Ohjeet löydät tuosta alta, mikäli itsekin kaipaat kirjalaukkua.

4 kommenttia:

  1. Vaikuttaa hyvältä vaihtokaupalta :) ja mielenkiintoinen kirjaprojekti, kaikkeen vanhat kannet kelpaakin...

    VastaaPoista
  2. Oikein hyvä vaihtokauppa on kyseessä! Väitän että kumpikin meistä on tyytyväinen :) Ja kirjan kannet toimivat laukkuna ilmeisesti melko passelisti. Raportoin kunhan saan tuon valmiiksi.

    VastaaPoista
  3. Aivan loistava idea tuo kirjan kansista tehty laukku! Haluan ehdottomasti nähdä miltä sun valmis laukku näyttää! :)

    VastaaPoista
  4. Täytyypi kuvata kunhan saan kasaan. Tuli hieman liian kiire tässä viime päivinä..

    VastaaPoista