maanantai 12. joulukuuta 2011

Elokuvissa

Kävin viime viikolla päivänäytöksessä katsomassa huonoa elokuvaa. Tosin tiesin jo etukäteen, ettei mistään eeppisestä elokuvaelämyksestä ollut kyse, joten otin mukaan neuleen ja katsoin leffan rennolla otteella. Muita neljää ihmistä ei näyttänyt neulomiseni häiritsevän, joten ottanen neuleen toistekin mukaan myös elokuvateatteriin.

Olen muuten ehtinyt jo paketoida osan valmiista neuleista ennen kuin kuvasin ne, joten päivittämistahti tuskin ainakaan kiihtyy jouluun mennessä. Pahoittelut siitä.

4 kommenttia:

  1. Täällä kuumeisesti mietin mitä kivaa laittaisin joulupakettiisi, jotakin erilaista kuin aikaisemmin ehkäpä... Enpä ole kyllä itse keksinyt ottaa kutimia mukaan leffateatteriin, varsinkin bambuisilla vois hyvinkin kutoa kun eivät edes kilise ja häiritse muita.
    Hauskaa Joulun odotusta,
    toivotteleepi SNY

    VastaaPoista
  2. Kiitos kiitos! Bambuisia itsekin suosin kun liikun missä tahansa kaupungilla. Eivät nosta kovinkaan paljon tunteita kun ei kukaan tajua minun neulovan.. :D

    VastaaPoista
  3. Heippa ja mukavaa Joulua sinulle! Viimeinen pakettisi on postin hellässä huomassa ja on siis tulossa. Älä hermostu! Tarkoitus oli saada se jouluksi sinulle, mutta en vain ehtinyt lähettää sitä aiemmin, tein töissä tosi pitkää päivää ennen joulua.
    Sinulle oli kyllä tosi kivaa mietiskellä paketteja, toivottavasti pidän tästäkin!

    VastaaPoista
  4. Juu ei hätää! Ehkä tässä pakettitulvassa jaksaa odotella :D

    VastaaPoista