maanantai 5. marraskuuta 2012

Happy happy, joy joy

Tässä se lupaami kuvauskohde. Ei mitenkään kovin iloisena kuvaamisesta.

Ei mikään huippukuva noin muutenkaan, sillä kännykkäkameralla ei vaan saa niitä kuvia joihin voisin olla tyytyväinen. Ehkä jotakin hajua tästä väriällötyksestä kuitenkin saa.

Ohje on alunperin ihan hieno, Stephen Westin Stringband (ravlink) joka olisi ollut minusta kauniimpi eri värisenä. Lankana tässä versiossa on Berliinistä hankittu Casbah Sock, jota oli pehmeytensä ansiosta ihana neuloa. Paritin sen Dropsin Baby Merinon kanssa, ja pehmeähän tuosta tuli. Ohje itsessään oli hyvin kirjoitettu ja äärimmäisen helppo toteuttaa. Lähes pelkkää eestaas -neulomista. I-cord oli kaikkein tylsintä tehdä, mutta senkin hoidin sitten lopulta. Nappien kanssa tyydyimme kakkosvaihtoehtoon, napit löytyivät lopulta omista varastoista. Niitähän tuossa nyt on monen värisiä ja kokoisia. Semmoinen ysärilapsi- tunnelma kaiken kaikkiaan.

Tärkeintä kaikessa tässä on kuitenkin se, että mies tykkää. Enää ei kuulemma palella. Se on hyvä se ja siihen on tyytyminen. Mitä sitä nyt ei tekisi että toisella olisi lämmin olo.

Sukkasato muuten loppui. Minun aikaansaannoksiani voi käydä kurkkimassa täältä. Ihan kaikki kun eivät tänne asti tulleet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti