lauantai 22. kesäkuuta 2013

Hullutuksia

Sain kaikki 22 työtä alkuun. Ajattelin muutamassa postauksessa näyttää aloitettuja juttuja. Tässä siis:

Hullutteluja numeroilla #3, #2 ja #21, vasemmalta oikealle. Kaikenlaisia vauvasukkia, joista junasukat ehkä käyttökelpoisimmat. Värikkäimmissä käytin samanpaksuisia jämiä, joista punainen loppui kaksi kierrosta ennen viimeistä raitaa. Noroa taas jäi jäljelle vielä vaikka kuinka, joten syksymmällä saatan tehdä siitä ja jäljelle jääneestä Nallesta itselleni kivat raitasukat. Siellä kun oli oikein kivoja raitavärejä tulossa. Mutta näillä töillä siis alkuun.

Gunhildestä puhuinkin jo edellisellä kerralla. Hän on aloitus #17. Takana rannekkeeni (KYH #15), joka on kulkenut KYH-listallani myös nimellä "tatuoinnin peittäjä". Siitä tosin puuttuvat vielä napit. Töissä tarvitsee aina välillä olla jotakin peittämässä tatuointia, tuo toimii melko hyvin siihen tarkoitukseen, mikäli hihoja ei ole tuolloin saatavilla.

Sukat töihin, KYH #8. Käytin loput Heilot, joita ostin muistaakseni talvella. Ajatuksena oli käyttää langat loppuun, mutta eihän se ihan onnistunut. Punaista jäi vielä jäljelle kolmasosakerä, lilaa ehkä kuutisen metriä. Uuden työpaikkani lattiat ovat todella kylmät talvisin ja leirilläkin nuo menevät ihan perussukkina. Kulutan talvisin neljät sukat rikki, joten tarve on kova.

KYH #10 kulkee nimellä morsiussukat. Hyvä ystäväni kihlautui kuukausi sitten ja päätin järjestää hänelle jalanlämmittimet. Käsialani on todella tiukkaa, joten saa nähdä mahtuvatko nämä kuitenkaan morsiamen jalkaan. Toivottavasti. Pari kun valitsi hääpäiväkseen minun syntymäpäiväni. Tosin vahingossa :)

Tällaisia olen tehnyt viime aikoina, lisää näkyy myöhemmin. Flunssakin alkaa näyttää taipumisen merkkejä, joten ehkä viimeinen lomaviikko kuluukin jossakin muualla kuin sohvalla tai sängyn pohjalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti