tiistai 6. elokuuta 2013

Nörttitytön virhelaskelmat

Kävin viikonloppuna tapahtumassa nimeltä Assembly. Torstaista sunnuntaihin Hartwall Areenalle kokoontui tuhansittain nuoria ja vanhempia ihmisiä tietokoneineen koodaamaan, pelailemaan ja kilpailemaan. Ehti siinä välissä tervehtiäkin nettituttuja ja juoda paljon energiajuomia.

Itse olin tänä vuonna ensimmäistä kertaa töissä firman puolelta. Tein kaksi vuoroa ja juttelinkin nuorten ja nuorten aikuisten kanssa oikeastaan molemmat vuorot läpi. Oli oikein mukavaa ja antoisaa. Kiitos kohtaamisista. Ensi vuonna aion olla vielä enemmän avoimempi, nyt jäi vielä vähän ihmettelyn puolelle koko homma. Keskustelut olivat kuitenkin todella tärkeitä ja toivonkin niiden jäävän mieleen positiivisena kokemuksena myös nuorille joita kohtasimme.

Ehdin minä neuloakin, vähän. Päätin että kyllä neljässä päivässä sukat voi saada valmiiksi. Mukaan Areenalle siis lähti kerä Regiaa ja puikot, sekä pieni jämäkerä pinkkiä lankaa. Turvatarkastuksessa hauskin kohta meni jotenkin näin:
"Onko sulla mitään terävää laukussa?"
"Ei. Tai siis, on mulla sukkapuikot. Mutta ne on bambua. Ei ne ole oikeastaan terävät."
"Jaa. Saakohan noita tuoda mukana..(huutaa toiselle puolen käytävää toiselle järkkärille) Hei, saako tänne tuoda sukkapukkoja?"
"Onks se nainen? (kurkkii ihmisten yli yrittäen nähdä)"
"Joo."
"Anna mennä vaan."
"Joo  kyllä sä voit nää viedä. Mä tuun sit etsimään sut jos jonkun kaulassa töröttää sukkapuikko."
"Joo rohkeesti. Mä oon tossa Lataamon ständillä duunissa. Tervetuloa!"

Pääsin siis Areenalle ongelmitta. Langan menekin kohdalla menin metsään, sillä eihän se lanka riittänyt sellaisiin sukkiin jotka olin visioinut. Huomasin virheen kuitenkin aivan liian myöhään, toisen sukan kantapäässä. Väsyneenä en kuitenkaan jaksanut ahdistua asiasta ja neuloin sukat pinkillä langalla loppuun. Kenkäsukiksi tulevat kuitenkin.

Niin. Pienellä ajatustyöllä näistä olisi saanut melkein samanlaiset. Sen siitä saa kun ei suunnittele.

En ole kuitenkaan kovin pahoillani. Kerä Regiaa oli jämäkerä vuosien takaa ja pinkinkin langan kohdalla lähes kaikki meni näihin sukkiin. Olen neulonut todella paljon omista varastoistani lankoja tämän vuoden aikana, mikä on hieno asia.

Ja onhan noissa sukissa sellaista tietynlaista söpöyttä. Semmoista epätäydellisyyttä. Ja on ne todella mukavat jalassa. Että mitäs niitä katselemaan, kyllä ne mulle kelpaa!

2 kommenttia:

  1. Minäkin olin siellä! Olisinpa tiennyt!

    En kyllä ehtinyt neulomaan silmukkaakaan kun oli niin kiire kaikkien kavereiden ja compojen kanssa. Oli minulla neule mukana (ja vielä metalliset sukkapuikot!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vitsi! Miten ei törmätty? Hämmentävää.

      Poista