tiistai 5. marraskuuta 2013

Taivaansiniset

Näiden sukkien kohdalla nautiskelinkin hieman pidempään. Aloitin nämä jo ehkä alkusyksystä, mutta vasta lauantaina sain langat pääteltyä ja sukat blokkautumaan. Jossain vaiheessa vähän tökkikin, mutta onneksi jaksoin loppuun asti. Nämä ovat ihanat.

 Kesävaihdossa saatu Sukka-Puffa pääsi siis ihan tavallisiksi sukiksi. Tämän langan väri on niin ihana, että en osannut päättää minkäänlaista kuviota sen tuomiseksi esiin paremmin. Ihana taivaansini ja vaeltelevat pilvet tekevät tästä harmaasta marraskuusta hieman helpomman. Voi kun tällaisia piristyssukkia voisi tehtailla useamminkin!

Vielä olisi kuvaamatta lokakuisia neuleita. Ainakin boleron verran. Ja onhan noita uusiakin juttuja puikoilla. Katsotaan kummat ehtivät ensin kameran eteen.

5 kommenttia:

  1. Herkän kauniit, kuin kesäpäivän taivas. Yksinkertainen on kaunista!

    VastaaPoista
  2. Todella kauniit ja aivan kuin pilviä kesätaivaalla. Joskus lanka on kauneimmillaan yksinkertaisena pintana.

    VastaaPoista