tiistai 31. joulukuuta 2013

Irvikissat

Raitakausi ei siis ota päättyäkseen. Mutta ei se haittaa. Raitojen kaikkein paras puolihan on siinä, että puolikkaistakin keristä saa aikaan kokonaiset sukat. Tai paidan. Tai mitä vain.

Irvikissat valmistuivat jo muutamia päiviä sitten. Lanka on todennäköisesti virolaista Kaunia, mutta en tietenkään säilyttänyt vyötteitä silloin aikanaan kun aloitin näistä ihan toisenlaiset sukat. Noh, oli mitä oli, valmiiksi tulivat. Kolmosen puikoilla ja tiukalla kiristyksellä näistä tuli mitä suloisimmat. Luulen että pienen pesuoperaation jälkeen näistä tulee miellyttävät myös ihoa vasten. Väritys tuo mieleen Disneyn version Liisa ihmemaasta ja erityisesti piilottelevan ja ilkikurisen kissan.

Omista varastoistani uupui hieman pidemmällä varrella varustetut villasukat. En kuitenkaan tajunnut tehdä kantapäähän vahvistusta, joten näistä taitaa tulla sittenkin lahjoitettavat kaverit. Tai sitten sujautan ne omiin jalkoihin kotosalla. Ihanat ne ovat joka tapauksessa. Oikeat piristysruiskeet tähän talveen. Tätä talvea ei taideta ilman piristystä pärjätä. Kun ei sitä luntakaan näytä tulevan. Paras siis keittää pannullinen erinomaista teetä, hautautua sohvannurkkaan ja neuloa kivoja neuleita. Voisihan se vuosi huonomminkin loppua. Ja alkaa.

Rentouttavaa vuotta 2014. Tavataan taas tammikuussa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti