perjantai 27. joulukuuta 2013

Olisi ihana kertoa että kaiken neulomisen keskeltä olisi valmistunut paljon asioita. Ja olisin ne vieläpä kuvannut. Harmikseni voin kuitenkin vain ilmoittaa, että kuvaamisen kohdalla en onnistunut. Moni neule lähtikin muiden matkaan ennen kameran käyttöä.

Tänä vuonna lahjaksi en kovinkaan montaa asiaa neulonut. Villasukat lähtivät äidille ja villapaita taasen kummitytölle. Muutamat tumppujen pidentäjät tein, nekin äidin ja siskon toiveesta. He ostivat liian lyhyet nahkahanskat, joten autoin neulomalla rannekkeet molemmille. Samalla sain muutaman kerän alpakkaa katoamaan omista varastoistani.

Tein myös punaisen pipon. Sen piti olla hieno tonttulakki ja roikkua ihanasti, mutta kuten arvata saattaa, en onnistunut. Tein pipon liian ohuella langalla ja liian tiukalla käsialalla. Mies sai siis itselleen hipsteripipon. Ehkä käytän sitä itsekin, kunhan olen ensin päässyt harmistuksestani. Ehkä esittelen sen täälläkin.

Aloitin raidalliset villasukat. Raidat vetoavat yhä edelleen, en ymmärrä miksi. Muutaman vuoden marinoituneet vironvillat pääsevät Irvikissamaisiksi sukiksi. Ne ovat lähes valmiit. Eksyminen Lankamaailmaan ennen joulua aiheutti myös akuutin tarpeen neuloa villapaita, joten Still light pääsi jälleen puikoille. Tällä kertaa mustana. Haaveilen toimivista kolmepuolen kaapelipuikoista joilla voisin neuloa ilman ärsytystä.

Kaikkea tätä on siis tullut tehtyä, vaikka blogi viettääkin hiljaiseloa. Ehkä uusi vuosi tuo tullessaan parempia kuvaushetkiä ja vapautta ehtiä kuvaamaan kun valoa on. Sitä odotellessa.
(kuvat ovat viimeisen kuukauden aikana napsittuja joulukuvia. Enjoy!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti