maanantai 12. toukokuuta 2014

Häälahja

Nyt kun ihana pariskunta on onnellisesti saatettu avioliittoon, voin kertoa myös heidän saamastaan lahjasta.

Kaikki alkoi ajatuksesta. Mietimme yhdessä ystävän kanssa mitä juuri tämä pariskunta haluaisi lahjaksi. Totesimme, että uskovaisina nuorina aikuisina he kokisivat rukoukset tärkeiksi. Päädyimme siis rukoilemaan porukalla, kukin omassa tahdissaan. Ja rukouksen merkiksi teimme tilkkuja.

Syksyn ja kevään me siis neuloimme ja kiitimme ja toivoimme. Vaikka välillä usko meinasi loppua (haha), saimme tilkkuja lopulta kasaan melkoisen määrän. Yhdistelimme niitä sitten sekä porukalla että erikseen ja päättelynkin hoidimme porukalla. Itse tein tilkkuja noin 15, suurin osa vihreistä kuviottomista paloista on siis tullut minun puikoiltani. Oli muuten ihailtavaa miten ihmiset tarttuivat toimeen vaikka neulominen ei ollutkaan se ihan omin juttu. Toisaalta ne jotka osasivat, tekivätkin sitten parhaansa kuvioiden ja muiden suhteen.

Kuvaa höyrytetystä peitosta ei kokonaisuudessaan ole, koska unohdin sen ottaa. Kuvissa kuitenkin hieman fiilistelyä siitä mitä kahden ihmisen ystävät voivat yhdessä saada aikaan. Tilkkuja on neulottu mm. kokouksissa, bussissa, junissa, luennoilla, ulkosalla ja televisiota katsellessa. Silmukoihin on kietoutunut paljon rakkautta, toiveita ja kiitollisuutta.

Juhlat on juhlittu, huivi toimi hartioilla ja arkeen on joskus palattava. Toivottavasti uuden avioparin arki alkaa ihanissa merkeissä! Omasta arjen neuleista lisää sitten ensi kerralla.

2 kommenttia:

  1. Löydyin mutkien kautta sun blogiin ja löysin tämän tilkkutyön. Aivan mahtava idea!! Ja mikä muisto tuollainen onkaan - muistutus siitä, että on ihmisiä, jotka muistavat, tukevat ja kantavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. Suosittelen noin muutenkin, oli kokonaisvaltainen projekti ilmeisesti kaikille osallistuneille!

      Poista