lauantai 21. kesäkuuta 2014

Ihan tavallinen juhannus

Olipa kerran ihan tavallinen juhannusviikko. Ihan tavallisella viikolla tehtiin paljon tavallisia asioita. Ja sen seurauksena sain valmiiksi ihan tavalliset sukat.

Siinä ne nyt ovat. Juuri sopivan mittaiset ja juuri sopivan kokoiset sukat. Ihan tavalliset. Ja niin ihanat.

Ihan tavallisia asioita ei tehty, kävimme nimittäin miehen kanssa perjantaina viiden tunnin sairaalapäivystyksessä. Näyttää siltä että terveyskeskuksen takaisinsoitto pelaa sen verran surkeasti, että jouduimme hipsimään sairaalaan asti. Onneksi kyse oli lopulta pienemmästä vaivasta kuin pelkäsimme, mutta lääkäri totesi käynnin silti erittäin aiheelliseksi. Odotushuoneessa tavalliset sukat neuloutuivat loppuun ja sain jatkettua niitä kirkkaamman värisiä yksilöitä jotka aloitin leirillä.

Nämä taas ovat jo vanhempaa perua. Regian sukkalanka senkun kestää. Yhden reiän olen näistä paikannut, eikä lisäongelmia ole tullut. Ihkusukat sen sijaan lensivät roskiin asti, koska paikkaamisesta huolimatta niihin tuli aina vain uusia reikiä. Taitaa olla niin, että luotan jatkossakin näihin himpun verran halvempiin sukkalankoihin kun haluan käyttöön soveltuvia sukkia. Näiden sukkien kanssa kun on kuitenkin vietetty leirielämää, ne ovat kulkeneet kengän sisällä lämmikkeenä ja on niillä taidettu ihan ulkosallakin juosta. Silti ne kestävät. Tykkään!


Eilen oli sateinen päivä. Nautimme silti kesästä. Hankimme melkoisen punaiset
matot lämmittämään jalkoja parvekkeelle, raahasimme peiton mukaan ja joimme teetä. Ihana kesäilta.

1 kommentti: