torstai 18. joulukuuta 2014

Jouluvaihto 2014

Ravelryssä vaihdettiin taas paketteja. Pitkästä aikaa littyin joukkoon minäkin. Budjetilla 25e + postit oltiin liikkeellä ja totesin, että kyllä sen verran minultakin irtoaa tähän hommaan.

En tietenkään jaksanut odottaa oman pakettini avaamista jouluaattoon, vaan kun paketti saapui postiin, pistin miehen hakemaan sen ja kotona avasin ääntä nopeammin ihanan yllätyksen.

Kaikkein ihaninta oli toki tuo lanka, Handun okran väristä merinoa. Lääh. Sävy on niin kaunis, harmi ettei tuo galaktinen puhelin sitä suostu tallentamaan kunnolla. Heijastin lähtee treenitakin hihaan ja teetäkin pääsin maistamaan tuossa pari iltaa sitten. Minua oli selkeästi ajateltu ja miten tuo lanka osuikaan ihan ytimeen! Tähän aikaan kun kaipaan juuri tuota kaunista keltaista. I-ha-naa!

Tällä hetkellä neulonnan saralla tapahtuu lähinnä joululahjaksi meneviä juttuja. Parit villasukat odottavat kuvauspäivää, eli sitä kun olen ylipäänsä kotona. Kappas kun tällä hetkellä olen vielä kahdessa työpaikassa. Mutta siitä lisää myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti