sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Yellow Leaf Mittens

Neulomista on tapahtunut tällä puolen ruutua, mutta kuvia ei ole saatu siitä todisteeksi. Skarppausta on kuitenkin luvassa!

Moni keskeneräinen neule on lähinnä tökkinyt, joten olen aloittanut muutamiakin välitöitä. Yksi niistä, Green Leaf Mittens valokoitui ihan vaan koska halusin kokeilla Puffalan Luomu-Puffa DK:ta. Ja apua miten ihanan pehmeä lanka se onkaan!

Puikoilla 4 sain suhteellisen hyvän pinnan aikaiseksi, mutta lapasista tuli omaan käteen himpun verran isot. Kuvion takia ajattelin kuitenkin jo valmiiksi lapasia sellaisiksi päällislapasiksi koville pakkasille, joten suurempi koko ei ole tässä se ongelma.

Kuvio itsessään oli helppo ja vaivaton muistaa ja lapaset edistyivät vauhdilla. Luin alkuun ohjeen väärin ja tein kaksi kuviokertaa kahden rivin sijasta ennen peukalokiilaa, mutta omaan käteen tuo tekemäni versio on itse asiassa paljon parempi kuin alkuperäisessä ohjeessa. Omistan ilmeisesti suhteellisen pitkän peukalo-ranne -välikön, sillä melkein kaikki lapasohjeet ovat itselleni lyhyehköjä. Onneksi siis luin väärin ja olin laiska purkamaan.


Tyylilleni uskollisena sujautin muuten yhden virheenkin toiseen lapaseen, mutta siinähän meni. Kivat tuli silti.

2 kommenttia:

  1. Tosi kivat. Upean näköinen tuo lanka. Mä taidan olla rikki, sillä en ole ollut keltaisen ystävä. Nyt kaikki keltainen kiehtoo suunnattomasti. Liekö värinkaipuuta ankeaan syksyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mullakin keltainen vetoaa erityisesti syksyisin. Kai se on meissä joku sisäänrakennettu juttu :D

      Poista