torstai 23. kesäkuuta 2016

Keskeneräisiä kasoja

Kesäkuu on sujunut pitkälti flunssaisena ja selkäkivuissa. Kovin paljon valmista näytettävää ei siis ole.


Ostin hieman heräteostoksena Handun ihanaa pirteän vihreää sukkalankaa tekosyynä tehdä puolisolle sukat. Pariksi vihreälle mies valitsi lankakorini kalleimman ostoksen, Hedgehog Fibersin sukkalangan, värierältään Seed. Mikäs siinä, ei kun hommiin.

Tarkoitus on tehdä kotisukat, joita on ihana pitää jalassa. Tuon ensimmäisen sukan perusteella on kyllä tulossa ihanan pehmeät sukat, joita on ollut melko mukavaa neuloa. Silti jossain tökkii, ehkä  tuo on vaan liian aivoton operaatio tähän hetkeen. Mutta ihana lopputulema on siis edessä!


Toisena projektina olen tehnyt edellisestä postauksesta tutulla langalla Pendulum -huivia, joka tuolla tuolin reunalla odottelee jo valmiina kuvausta. Pendulum oli melko aivoton projekti, jonka pystyi kantamaan mukaan luennoille ja töihin hiljaisia hetkiä täyttämään. Tottakai päädyin taas tekemään virheen, sillä aloitin huivin keskellä yötä, ja jotenkin onnistuin lukemaan neljä senttiä neljän tuuman sijaan aloitusraidan leveydeksi. Yllätys olikin suuri, kun lankaa oli paljon jäljellä ja raitojen määräkin täsmäsi, mutta huivi oli liian pieni. Tein siis muutaman ylimääräisen raidan saadakseni huiville kokoa. Ja kyllä, huiville tuli kokoa, varsinkin kastelun jälkeen! Mutta siitä enemmän kun saan valmiit kuvat otettua.

En tänä vuonna osallistunut Kesäyön hullutukseen enkä muihinkaan neulespurtteihin, joten täällä on lähinnä keskitytty painamaan kahta työtä ja opiskeluja. Vielä syksy pitäisi jaksaa jatkaa samoilla voimilla, mutta katsotaan miten tässä käy. Pidemmän päälle kun kaksi osa-aikaista duunia ja täysipäiväinen opiskelu päälle eivät ole hyväksi. Siitä varmaan johtuu tämä kropankin lakko ja flunssainen olotila.

2 kommenttia:

  1. Iiik, ihana väri nuissa miehen sukissa. Mä tahdon kanssa, heti-nyt. Ihan kesää koko lanka. Pendulum räpsähti heti myöskin kirjastoon, tosi kaunis malli. Tahon sellaisenkin.

    Selkäkipua en kyllä tahdo, se on vanha tuttu. Liiankin tuttu. Mulla selkä ilmoittaa aina jos tahti on liian kova enkä muuten ymmärrä hidastaa. Puhtia sulle hektiseen syksyyn! Muista välillä vähän hengähtää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on kyllä ihana sukat. Niin pehmeää lankaa ja nyt toisen sukan kanssa näyttäisi tökkiminen loppuneen.

      Kiitos toivotuksista, kyllä tää tästä taas!

      Poista